BBQ Blogi
Tule mukaan grillaamaan! 🔥
Tutustu myös foorumiin osoitteessa bbq.palstat.fi ja liity mukaan keskusteluun!

Eräs päivä tuli taas katsottua YouTubea ja vastaan tuli sitten uusi resepti hampurilaissämpylöillä, tällä kertaa perunasämpylöillä. Olenkin halunnut koittaa tehdä perunasämpylöitä jo pidemmän aikaa, joten nyt oli hyvä hetki kokeilla sillä löyty varteenotettava resepti. Perunasämpylät on itsellä ehkä lempparit mitä kaupasta löytyy ns. valmiina. Eli nämä Vaasan perunasämpylät on olleet pitkään suosikkeja. Nyt sitten päätin tehdä itse. Tehdään burgeri No koska ollaan BBQ Blogin puolella ja halusin nämä sämpylät tosissaan käyttöön niin pitihän se Weberin viisseiska pistää tulille. Rouvalle vegejauhiksesta pihvi ja itselle perinteistä naudan jauhelihaa. Itsehän tykkään tehdä pihvit aika simppelisti, tälläkin kertaa oli noin 130g pihvi ja mausteena pelkkää suolaa. ...

Tänä jouluna tehdään kalaa kolmella eri tapaa. Kahta erilaista graavia ja sitten kylmäsavulohta. Graavilohi tulee onneksi ns. itsekseen ja samoin kylmäsavukin, mutta sitä pitää hieman vahtia jo. Graavilohet Tänä vuonna tehdään tosiaan kahta erilaista graavilohta. Kokeillaan hieman erilaisia komboja. Graaviin on yksi file käytössä ja puolitin sen niin saadaan pari eri versiota. Molempien versioiden ohjeet on tuolla alempana. Graavaus Tämähän on äärettömän yksinkertaista. Kala fileeksi (älä ota nahkaa pois) ja ota ruodot pois. Tänä vuonna ostin valmiita fileitä ja niissä olikin jo suurin osa ruodoista poistettu. Kävin silti läpi ja poistin loputkin pinseteillä. ...

Koska viime vuonna jäi blogaamatta joulukinkun teko kamadossa, niin tänä vuonna korjataan tämä erhe. Tänäkin vuonna päätin tehdä kinkun tuossa minun Kamado Bono Minimossa ja sen koosta johtuen valitsin pienemmän kinkun eli noin 3 kg version. Ja muutenkin, kun huushollissa ei muita kinkun syöjiä ole niin tämmöinen pienempi kinkku riittää oikein hyvin. Kinkun valmistelu Kyseessä oli itsellä pakastekinkku. Viime vuonna muistan ottaneeni tämän pakkasesta jääkaappiin edellisenä iltana ja silloin kesti hieman yli 3 kilon kinkun tekemisessä koko päivä. Tänä vuonna otinkin kinkun pakkasesta jo pari päivää ennen grillausta, jotta varmasti ehtii kunnolla sulaa. ...

Tuli yksi päivä visio, että tehdään porilaisia tai ainakin eräänlainen versio niistä. Oli nimittäin makkarapihvejä tarjouksessa aiemmin viikolla ja pohdin mihin ne käyttäisi. Enpä ollut aiemmin tehnyt porilaisia, joten päätin alkaa kokeilemaan. Mikä on porilainen? Olen kuullut porilaisesta ruokana aiemmin, mutta en tiedä olenko koskaan ns. aitoa porilaista syönyt, en ainakaan ole itse tehnyt. Piti ihan turvautua Wikipediaan, jossa sanotaan näin: Porilainen on suomalainen grilliruoka, joka yleensä koostuu kahdesta paahtoleivästä ja niiden välissä olevasta noin senttimetrin paksuisesta palasta jahtimakkaraa. ...

Tuli tehtyä Tori.fi:stä oikein megalöytö ja piti sitten mennä hankkimaan tämä Weberin Go-Anywhere pienikokoinen hiiligrilli itselle. Tätä olen pidemmän aikaa halunnut, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia. Nyt tuli vastaan käytännössä uusi yksilö ja hintakin oli kohdallaan. Foorumilla hieman jo ketjua aloittelin ja nyt on sitten jokunen grillaus tällä grillillä takana ja voin pieniä ensikäden arvioita jo antaa. Tästä tulenee sitten myöhemmin lisää rustailua modauksen ja ehkäpä isomman arvostelun kanssa. ...