Tehdään porilaisia

Tuli yksi päivä visio, että tehdään porilaisia tai ainakin eräänlainen versio niistä. Oli nimittäin makkarapihvejä tarjouksessa aiemmin viikolla ja pohdin mihin ne käyttäisi. Enpä ollut aiemmin tehnyt porilaisia, joten päätin alkaa kokeilemaan. Mikä on porilainen? Olen kuullut porilaisesta ruokana aiemmin, mutta en tiedä olenko koskaan ns. aitoa porilaista syönyt, en ainakaan ole itse tehnyt. Piti ihan turvautua Wikipediaan, jossa sanotaan näin: Porilainen on suomalainen grilliruoka, joka yleensä koostuu kahdesta paahtoleivästä ja niiden välissä olevasta noin senttimetrin paksuisesta palasta jahtimakkaraa. ...

Kanagyrosta kamadossa

Tämä on ollut mun “grillauslistalla” jo pidemmän aikaa. Nyt tuli se aika, kun laitettiin kanagyros valmistumaan. Tämän päädyin itse tekemään kamadossa epäsuoralla ja tälleen spoilerina: siitä tuli hyvä. Tämä on Poppamiehen sivuilta versioitu. Eli omaa keksintöä tämä ei taas ole, mutta kaikkihan on jo oikeastaan keksitty. Tähän itse nappasin 1,2 kiloa kanan paistileikettä, n. 4dl kreikkalaista jugurttia ja rubia mitä nyt sattui löytymään ja vaikutti sisällöltään sopivalta. Paistileike on tähän sopiva, koska siinä on hitusen rasvaakin matkassa. ...