Mustang savunkehitin kylmäsavustuksessa - kokeillaan tehdä kylmäsavulohta ja savujuustoa

Halusin lähteä kokeilemaan kylmäsavustusta sillä en ollut sitä itse ennen tehnyt ja nyt alkaa olla oikein sopivat kelit siihen hommaan. Tutkiskelun jälkeen päädyin hankkimaan Mustang savunkehittimen, jota sitten lähdin kokeilemaan viime perjantaina. Pumppu ja savunkehitin (Kuva: mustang-grill.com)Tutkiskelin jonkin verran tätä asiaa ja päädyin tähän malliin parista syystä. Ensinnäkin olin kuullut hieman vaihtelevia kokemuksia niistä savugeneraattoreista mitkä kiertää kehää ja sytytetään esim. kynttilällä. Osa ei pala kunnolla, osa palaa hyvin, osassa hyppii sitten “aidan yli” ja muuta vastaavaa. Toinen vaihtoehto oli semmoinen mikä käyttää puukiekkoja, joka oli mulla toisena vaihtoehtona. Tähän kuitenkin päädyin koska, tämän saa ulkopuolelle ja näin purujen lisäys on helppoa sekä tässä voi säätää hieman savun määrää tuota pumpun tehoja säätämällä. ...

Tehdään pulled pork kamadolla

Oli aika pistää vasta hankittu kamado töihin. Tarkoituksena oli tehdä ensimmäistä kertaa pulled porkkia kamadolla. En muista olenko tehnyt itse pulled porkkia, mutta olen sitä kyllä syönyt. Katsotaan siis mitä tulee ja tässä hieman reseptin tapaistakin teille. Vaimo löysi kaupasta maatiaispossun kasslerpalan ja sen kanssa testiin pääsi myös Meater+ lämpömittari (tästä tulee oma blogijuttu!). Otin tämän pariksi tunniksi huoneenlämpöön odottelemaan vuoroaan, kun värkkäsin pizzataikinaa sunnuntaiksi. Sen jälkeen paketista pois ja kuivailin sitä hieman talouspaperilla. Sitten laitoin Poppamiehen jenkkityylistä keltaista sinappia pintaan, jotta rubi pysyy hieman paremmin. Rubina oli kaapista löytynyt Poppamiehen pulled pork rubi. Tämä rubi taitaa olla vain tuossa esittelypakkauksessa missä on neljä eri rubia. ...

Ikean viiden euron vortex sekä wingsien teko

Aloitetaan ensin kertomalla hieman mikä vortex oikein on. Tämähän on suht monikäyttöinen lisävaruste tarkoitettu nimenomaan Weber 57cm grilliin sekä tietysti kaikkiin muihinkin vastaavankokoisiin grilleihin. Vortexin ajatus on nimenomaan keskittää hiilien tuottama lämpö yhteen paikkaan ja näin ollen se tulee vortexin yläosasta suoraan ylöspäin. Tämä tekee lämmöstä todellä lämpimän (jopa 300+ astetta). Lämmön on ajatus jakautua pallogrillin kuvusta reunoille. Tämän takia ruoka asetellaankin keskelle. Alta näettekin hieman millainen setup tämä on, kun grillataan wingsejä. ...