Tehdään pulled porkkia talvella kamadossa

0

On toki tehty pulled porkkia ennenkin, mutta nyt tehdään 10 asteen pakkasella ja hieman mutkien kautta. Pakkasessa mulla oli pari reilun kilon kassler palaa, joista toinen pääsi nyt kamadoon ja pulled porkkiin. Kamadoahan pitää käyttää jo senkin takia, koska sähkönhinta on mitä on ja tuommoinen koko päivän puuhastelu tulee kivasti kamadolla kunnon hiilillä.

Kassu otettiin edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan ja aamulla sitten vielä huoneenlämpöön. Silleen pari tuntia ennen paistoa heitin suolaa, pippuria ja valkosipulijauhetta sekaisin ja hieroin kassun pintaan. Sitten alkoikin kamadon sytytys.

Nooo, tämähän ei mennyt kuin strömssössä ja oli perhana jäässä. Internetin ihmeellisestä maailmasta olin lueskellut joskus, että laittamalla pientä tulta tuhkaluukusta sisään voi helpottaa, mutta ei tuon minimon tuhkaluukusta mitään laitella ja ei mulla nyt ole aikaakaan semmoiseen. En kuumailmapuhallinta omista (pitäisi ehkä hankkia), mutta vaimollapa on hiustenkuivain. Hiustenkuivain täysille ja lämmöt päälle ja sulattelemaan. Hyvin se suli ja sai yläluukut auki ja sitten tiivisteet myös auki.

Noh. Eihän tuo sytyttäminenkään mennyt ihan niin kuin piti, kun oli sytytyspalat loppunut niin mentiin vanhalla kunnon paperilla ja tulitikuilla. Sähkösytkästäkin, kun oli akku loppunut. Varastosta olikin viimeinen pussi marabua menossa ja sekaan omppupuuta savua tuomaan. Noh, oman aikansa otti niin päästiin sit kuitenkin sinne tavoitelämpöön eli 130 asteen kantturaan.

Sitten kassua sisään ja Meateria kiinni (tän sentään olin älynnyt päivittää edellisenä iltana). Pelisuunnitelmana oli pitää lämpö siinä 130 asteessa koko ajan (120-140 oli vaihteluväli oikeastaan kun säätelin vähän välistä) ja kassu folioveneeseen siinä 70 sisälämmön jälkeen ja sitten loppuun asti.

Illalla sitten siinä ennen saunaa oli sisälämmöt 94 pinnassa ja kävin tökkimässä. Päädyin ottamaan Meaterista hälyt pois ja lähdin saunaan. Saunan jälkeen olikin sitten sisälämmöt jo 96 pinnassa ja tökkiminen oli jo parempi. Otin siitä sitten kassun pois ja repimishommiin.

Lopputulos oli oikein passeli ja menee osa kyllä pakkaseen. Tuota sitten voi tuunailla kastikkeilla ja mausteilla miten haluaa. Itse tekasin tuossa sitten vielä purilaista pottujen kera ja tähänkin toimii oikein hyvin. Potut tuli muuten tekastua uuden karhealla airfryerillä!

Pakkasella ei oikeastaan isompaa eroa hommassa ole. Ulkona on vain hitusen kylmempää ja voi olla, että grilli on jäässä. Fiksumpihan olisi toki edellisenä päivänä tutkiskellut asiaa tai vaikka pitäisi kalikkaa tuossa tiivisteiden välissä niin ei pääsisi jäätymään. Kuumailmapuhallin voisi olla myös oiva apuväline ja osa taitaa ihan sytytellä kamadoa ja grilliäkin sillä.

Osallistu keskusteluun foorumilla!